Paroni Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausen ei ole mikään satukirjojen hahmo, vaan hän on todella ollut olemassa. Hän oli saksalainen, Hannoverissa syntynyt vapaaherra, joka sepitti mielellään liioiteltuja kertomuksia sotamuistoistaan.
Rudolf Erich Raspe kirjoitti tarinoista kirjan "The Surprising Adventures of Baron Munchausen". Osa materiaalista tuli paronin kertomuksista, osan Raspe lainasi muista lähteistä. Paroni itse ei ollut mielissään siitä, että Raspen kirja teki hänestä kuuluisan valehtelijan. Paronin kuoleman jälkeen lähes unohdettiin, että hän oli ollut oikea henkilö.
Münchhausen kertoi tarinoissaan muun muassa lentäneensä tykinkuulalla, käyneensä kuussa kuumailmapallolla, vetäneen itsensä omista hiuksistaan ylös suosta sekä saaneensa sormuksen, joka teki hänestä näkymättömän.